Karigasniemi
Karigasniemi on pieni rajakylä Utsjoen kunnassa. Kylässä on n. 300 asukasta, joista puolet
saamelaisia. Karigasniemen pääelinkeinot ovat matkailu ja porotalous. Kylästä löytyy mm. kappeli,
asiamiesposti, koulu, pankki, kaksi kauppaa ja muutamia ravintoloita. Norjan puolella lähin kylä on
Karasjoki n. 16km. Lisää Karigasniemestä voit lukea täältä.
Kevo
Karigasniemessä on loistavat puitteet retkeilyyn. Lähellä on esimerkiksi Kevon luonnonpuisto,
jossa on mahdollisuus vaeltaa 63 km pitkä vaelluspolku. Kevon luonnonpuisto on perustettu
vuonna 1956. Luonnopuiston ydinalueen muodostaa yli 40 kilometriä pitkä ja paikoin toista sataa
metriä syvä kanjonimainen rotkolaakso,
jonka pohjalla virtaa Kevojoki.
Muu osa puistoa on huomattavasti loivempaa, kurujen halkomaa tunturiylänköä. Paikoitellen on
laajoja tundramaisia soita. Metsähallitus ylläpitää luonnonpuistoa ja on rakennuttanut
taukotupia ja kammeja,joissa on mahdollisuus yöpyä. Reitin varrelta löytyy myös nuotiopaikkoja.
Kevon nähtävyyksiin kuuluu mm. kuuluisa Kevon kanjoni ja Fiellun putous. Kiireisimmillä tai
laiskemmilla luonnonystävillä on mahdollisuus myös lyhyempään retkeen. Kahden kilometrin
luontopolku kiertää Suomen suurimman lähteen tarjoten samalla kattavan läpileikkauksen lapin
luonnosta.Lisätietoa Kevon luonnonpuistosta täältä.
Inarijoki/Teno
Karigasniemi sijaitsee lohirikkaan Inarijoen rannalla. Se on Suomen paras lohijoki ja
leirintäalueemme ranta on perhokalastajien suosima ottiapaja. Joessa on myös harjusta ja
meritaimenta. Inarijoessa tarvitaan Tenon kalastuslupa aina Matinkönkäälle saakka. Vuonna 2000
rantaluvan hinta oli 90mk/päivä. Moni ottipaikka on kuitenkin helpompi kalastaa Norjan puolelta,
joten Norjan lohikortti on hyvä hankkia. Halvin tapa on ostaa se Karasjoen postista.
Lisätietoa kalastuksesta ja kalastusluvista täältä
|